Reserviläisurheiluliitto ry

RESUL:n jäsenet

Reserviläisurheiluliitto ry on lähes 85.000 vapaaehtoista maanpuolustustyötä tekevän kansalaisen liikunta- ja urheiluliitto. RESUL:n jäseniä ovat seuraavat maanpuolustusjärjestöt:

(Lisäksi RESUL:n jäsenyhdistyksiä ovat RUL:n ja RES:n piirit).

 

- Suomen Reserviupseeriliitto ry

 

Suomen Reserviupseeriliitto, RUL, on nimensä mukaisesti reserviupseerien etuja ja valmiuksia kehittävä toiminnallinen ja aatteellinen maanpuolustusjärjestö. Liiton tehtävänä on ylläpitää reserviupseerien sotilaallisia tietoja, johtajakykyä ja valmiuksia sekä toimia yhdistystensä ja niiden jäsenten välisenä yhdyssiteenä. Toiminnan päämääränä on Suomen kokonaisturvallisuuden edistäminen.

 

- Reserviläisliitto ry

 

Reserviläisliitto - koko kansan maanpuolustusjärjestö. Reserviläisliittoon (RES) kuuluu yli 35.000 suomalaista miestä ja naista. Yleisimpiä toimintamuotoja ovat ammunta, maastotoiminta, urheilu- ja liikunta sekä maanpuolustustahdon ylläpitämiseen tähtäävä työ. Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa täysi-ikäinen Suomen kansalainen.

 

- Maanpuolustuskiltojen liitto ry

 

Maanpuolustuskiltojen liitto ry on valtakunnallinen keskusjärjestö ja jäsenyhdistystensä eli kiltojen välinen yhteistyöelin. Liitto on kiltojen edunvalvoja, jonka tarkoituksena on yleisiä suuntaviivoja antava, ohjaava ja kiltojen työtä tukeva toiminta sekä toimintaedellytysten luominen jäsenkilloille.

 

- Suomen Rauhanturvaajaliitto ry (jäsen 1.1.2010 alkaen)

 

Suomen Rauhanturvaajaliitto ry toimii aktiivisesti rauhanturvatehtävissä palvelleiden ja palvelevien suomalaisten omana veteraanijärjestönä. Liitto on epäpoliittinen eikä se ole ammattijärjestö. Liitto operoi rauhanturvaajien äänitorvena viranomaisiin, virallisiin sekä epävirallisiin sidosryhmiin, mm. vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen saralla. Ennen kaikkea Suomen Rauhanturvaajaliitto on kaikkien suomalaisten rauhanturvaajien oma järjestö.

 

 

 

 

 

 


Tulosta sivu
rul

Reserviupseeriliitto

 

RES logo
Reserviläisliitto
 

 

MPKLlogojpg
Maanpuolustuskiltojen liitto

 

srtl logo2
Suomen Rauhanturvaajaliitto

 


Poutapilvi web design Oy