Ajankohtaista
Suomalaispartioille menestystä kansainvälisessä sotilastaitokilpailussa
Helsingin Reserviupseeripiirin ja Helsingin Seudun Reserviläispiirin partiolle hopeaa Italiassa.
Helsingin Reserviupseeripiirin ja Helsingin Seudun Reserviläispiirin jäsenistä koostunut nelihenkinen partio sijoittui Lombardia 2012 -sotilastaitokilpailussa toiseksi. Kilpailu järjestettiin 25.-27.05. Ternatessa, Italiassa. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 54 partiota 11 eri maasta. Osallistujaat olivan niin ammattisotilaita, sotilaskoulujen edustajia kuin reserviläisiäkin.
Teemana kilpailussa oli rajavalvonta ja partiointi kahden kuvitteellisen valtion (Orange- ja Brownland) välillä. Orangelandin vallasta syöstyn diktaattorin joukot tekivät iskuja kotimaahansa Brownlandin maaperältä käsin. Kilpailijapartiot toimivat Nato-joukkoina Orangelandissa. Tehtävänä oli löytää ja tuhota NBC asekätköt, suojata siviilien kuljetuksia sekä tarvittaessa tuhota vihollisen partiot.
Kilpailussa oli yhteensä 21 eri tehtävää, joilla mitattiin sotilastaitoja monipuolisesti. Reitin pituus oli n. 45 km, joka suoritettiin vaihtelevassa maastossa ja säässä. Kilpailun alkaessa lauantain vastaisena yönä jyrisi ukkonen ja satoi vettä. Yön kääntyessä päiväksi saivat osallistujat nauttia myös auringon paisteesta. Suomalaiset olivat matkassa kahden partion voimin ja mukana olleista kahdeksasta kilpailijasta viisi oli ensikertalaisia. Partioiden jäsenet tulivat kahdesta Helsingin Reserviupseeripiirin kerhosta ja kahdesta Helsingin Seudun Reserviläispiirin jäsenyhdisyksestä.
Tulokset
Partio 1
(Vilamo kapt res, Mäkirinta ylil res, Saariluoma ylil res, Onnela vänr res), sijoitus yleiskilpailun 13., reserviläissarjan 2.
Partio 2
(Heimala ylil res, Koskipahta vänr res, Honkanen kers res, Kumlin alik res), sijoitus yleiskilpailun 42, reserviläissarjan 9.
Kilpailun voitti edellisvuoden tapaan sveitsiläinen, aktiiviupseereista koostunut "Assa Lugano Helvetics" -partio.
Lisätietoja kilpailusta ossoitteessa www.italianraidcommando.it
Teksti
Jyri Vilamo
Kuva
Heikki Onnela

